Seuraava ruisinki:
02. heinäkuuta 2010, wanhassa ja tutussa paikassa -> Lahdesjärven ABC:llä, vai oliko se AC/DC
Aikaa ruisinkiin siis vielä hyvin. Ehtii paikalle, vaikka olis kauempanakin
Ruisinkipäivät on aina jokaisen kuun ekana perjantaina.
Ruisinkit alkaa aina "ritari ässä"-aikaan, elikkä 19.30.
Tähän päädyttiin siksi, että kun kerta aina aiemminkin ollaan oltu näin.
"-aloitusaika saattaa myöhästyä mainoskatkon verran-"
...tulosta tästä Ruisinki loma-anomus jos sellaista tarvitset...
04.12 2009 Rotvallilla pikkujoulut!
Perinteitä noudattaen joulukuunhun kuuluu Rottiksen pikkujoulut. Viimevuodesta viisastuneena, kannattaisi niitä suklaakalentereita hankkia nyt marraskuulla, koska ABC on kuitenkin myynyt kaikki suklaa sellaiset. Samalla kun juodaan kahvia huulet suklaassa, päätetään kauden 2010 kilpailusta; vastuuhenkilöistä, sponsseista (pikkulinut laulaneet kilpailumaksusta), käytännön järjestelyistä (palkinnon päällisistä, jne...), ja myöskin on tiedossa Emma-kilpailuun liittyen pienoinen yllätys, hmm...kait.
19.04 2009 Rotvallilaisia tuomarikursseilla!
Emma Finland ry:n Oulussa järjestämään tuomarikoulutukseen osallistui aktiivi "rottislaisista" Kolehmaisen Tero, Kuritun Juha-Matti, Kolkan Kimmo sekä Puukorvien Tampereen alajaoksen Ylösen Mikko.
04.01 2009 Rotvalli onnittelee!
AAmuyöstä Rotvallin weppimustardin perheeseen syntyi rinsessa mitoin 50cm ja 3480g. Onnittelut Pasille ja Petralle. PS: Onneksi Pasi ei jättänyt Tippiä portsarille.
6.10 2008 Tulossa sivustolle
Galleriat siirretään tapahtumat osioon. Ja tyhjälle paikalle tulee Rotvallikilpailijoiden esittelyt. (ei ole pakko, mutta halutessaan sinne voi jotain laittaa)
27.09 2008 Echoes from Rotvalli työstetty
Pitkän harkinnan ja ajatustyön saattelemana, on Mattilan Jani työstänyt Rotvallille Echoes from Rotvallin, julkaisupäivä on 03.10 ABC:llä.
11.07 2008 useita Rottis takkeja katukuvaan
Perjantaina ilmestyi ensimmäinen 10kpl erä RR-takkeja katukuvaan. Selkämyksessä tuttu RR teksti, jotta muutkin tunnistaisivat meikäläiset.
Omakustanne hinnaksi muovautui 65eeroa kpl. Voimme tehdä myös lisätilauksen, jos kiinnostusta löytyy.
Takki on Soft shelliä:"Tyylikkäät monikäyttöiset takit ovat keveitä, sateen ja tuulenpitäviä. Hengittävyys kuuluu myös SoftShell kankaan ominaisuuksiin."
Sitovia tilauksia vastaanottaa mm. Talkkari ja Rode.
-talkkari-
Kaudella 2008 useita Rottistuomareita
Tuomarikoulutus pidettiin siis Lahdenjärven ABC:llä ja paikalla koulutuksessa oli Kimmo ja allekirjoittanut. Pari rottistuomaria siis kentällä lisää. Toinen uusi ja toinen välikauden pitänyt
-pasi
02.05 2008 Linssiluteita Hifi-huoneen HIGH END-messuilla!
29.-30.3 pidettiin Tampereella High End 2008 messut Hatanpään kartanolla. Paikanpäälle riensi myös arvovaltainen RR-raati arvioimaan omien kuulimien kunnon. Parhaimmaksi anniksi tämän neljän rottislaisen mielestä oli Nordostin Larsin demoaminen eri kaapeli variaatioilla. Hatanpään kartanolla kun oltiin, niin kahvin jälkeen täytyi kivijalkojen siirtyä ulkotiloihin ja samalla linssiluteiksi.
alla linkki MBHifin jutusta.
MB hifi juttu
14.04 2008 Tampereenkielen testi !
Kokeile alla olevaa linkkiä jos luulet osaavasi "Tampereenkiältä".
Tamperelainen murrevisa
11.03 2008 European Mobile Media Association Finland ry:n perustamiskokous!
Yhdityksen ensimmäisen vuosikokouksen aika ja paikka ovat: lauantai 15.3.2008 klo. 12:00 alkaen Tampereen Lahdesjärven ABC-huoltoaseman yläkerran kabinettissa. Tämän tilaisuuden sponsorina on kuinkas muutenkaan Rotvalli ruisinki, etunenässä (mitä tuokin tarkoittaa) Rode. Hän kun sattuu tuntemaan päällikkötason henkilön ABC:ltä.
Nyt kaikki paianpäälle sunnitteleman yhdistyksen suuntaviivoja. Kilpailutoiminta vaatii paljon työtä ja eritoten pystyviä käsiä, jotka eivät pelästy pienestä. Hommat eivät vaadi tekijältään ylivoimaisia voimavaroja, vain ripauksen tervettä maalaisjärkeä ja tahtoa ja tuotahan meillä on kaikilla. Tervetuloa runsaslukuisena pelipaikalle.
14.02 2008 Pienokainen palautettu!
Pienokaisen testaus jäi tällä kertaa lyhyeksi. Elementti koteloineen palautettiin ehjänä takaisin Troipacille. Tulossa on Rodelta viiltävä ja syväluotaava analyysi siitä, mitenkä pienokainen selvitti LKT:n viimeisen kappaleen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
11.02 2008 Autohifi kilpailut jatkuvat Suomessa
copy paste Emma Finlandin ja Autosuond-lehden foorumilta.
7.1.2008 Mika Koponen (puheenjohtaja), Kim Elfström (sihteeri) ja Henrik Tiainen (rahastonhoitaja) perusti European Mobile Media Association Finland r.y. yhdistyksen. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin tänään 11.2.2008.
Yhdistyksen tarkoitus on ylläpitää autohifikilpailutoimintaa Suomessa. Yhdistyksen periaatteisiin kuuluu avoimuus ja toiminta kilpailijoiden eduksi. Yhdistykseen voi liittyä yksityishenkilö.
Yhdistyksen ensinmäinen vuosikokous tullaan järjestämään mahdollisimman pian, todennäköisesti maaliskuussa. Kokous on avoin ja kaikki ovat tervetulleita vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan. Kokouksessa valitaan yhdistyksen ensinmäinen varsinainen hallitus kokonaisuudessaan paikallaolijoiden joukosta. Kokouksen ajankohdasta ilmoitetaan pikimmiten. Kaikki toiminasta kiinnostuneet ovat tervetulleita vaikuttamaan toimintaan.
Sihteeri
09.02 2008 Rotvallille pienokainen
Troipac Oy (www.troipac.com) lahjoitti Rotvalli ruisinkille pienokaisen nimeltään Audiotop WN 10.4. Tämän pienokaisen kohtalona on ollut joutumiset/pääsemiset Autosound lehden testeihin. Aluksi pikkuinen oli asennettu "halli"laatikkoon ja seuraavalla kerralla "tikku"askiin. Tavoistamme poiketen, emme tee tälle "Puukorva"testiä, emmekä tarjoile elementille tamperelaisia HATTIWATTEJA, vaan pyrimme löytämään optimaalisen kotelokoon kera soundin. Rotvalli-väestä kun löytyy tasokkaita haifai autoja, asentajia, "simuloijia" ja ennen kaikkea innokkuutta. Oletettavasti tuloksien julkaisuun menee kohtuullinen hämäläis-aika. Tarkempaa tietoa, missä ja kellä pienokainen milloinkin on antaa webmustard Ahtiaisen Pasi ja osviittatietoa saapi tecnicalxxxmanager(LKT) Rodelta ja meediaperson Talkkarilta.
12.09 2007 Rotvalli Ruisinki-väki onnittelee KAIKKIA finaaliin osallistuneita
Eli onnittelut kaikille hifiharrastajille, jotka olette osallistuneet harrastuksen ylläpitämiseen ja kilpailutoimintaan joko kilpailijana tai toimitsijapuolella. Kiitokset voitte välittää myös niille henkilöille jotka ovat joko tukeneet tai mahdollistaneet harrastuksenne. (tai antaneet luvan mennä taas räpeltämään niitä stereoita sinne tallille, tai sanoneet "no osta nyt sitten jos on ihan pakko") Viekää puolisoillenne kukkia...
Niin ja siis tosiaankin nyt on tulossa EM-kisat jotka järjestetään tanskan maaperällä. Ruisinkiporukasta paikalle lähtee Kimmo Kolkka, onnittelut 2. sijasta luokassa Advanced 7, repsikkana Pekka 'rotvallikivi' Anttila. Jani Mattila Pure Passive luokan SM 1, repsikkana Janne Välimäki. Kilpailijoille toivotamme hyvää kisamenestystä, näyttäkää mistä kana... eikun miten osataan autot laittaa soimaan ja repsikoille toivotaan hyvää maksankestoa. Matka on pitkä ja alkaa onneksi leppoisasti laivalla.
27.07 2007 Näin puffaa Autoala.net Rottis kilpaa:
29.7. SUNNUNTAINA TAMPEREELLE - 22.07.2007 klo 23.32 Aina aktiivinen Rotvalli Ruisinki Tampereella Teletarvike Järvisen voimakkaalla tuella järjestää EMMA Finlandin osakilpailun 29.7. sunnuntaina normaalilla aikataululla siten,että kilpailijoiden ilmoittautuminen alkaa kauniissa aamuauringossa klo 9.00. Kisat jatkunevat n.klo 17 saakka ja päättyvät tietysti yleiseen palkitsemiseen. Paikkana on entinen eli Rautian parkki Kaukajärven Nesteen naapurissa Powerset Oy:tä vastapäätä. GPS-laitteillakin on mahdollista löytää paikalle, jos osoitteeksi laittaa Juvankatu 4 Tampereella. Tervetuloa selvänä seuraamaan miten nautinnollisen jännittävää autohifi-kilpaileminen voi olla! Esimakua asiasta saa osoitteesta www.rotvalli.org
20.07 2007 Rotvalli Ruisinki-kisa suomen suurin osakilpailu?
Ennakko tiedot kertovat, että tulevan Emma Finlandin osakilpailun kilpailija määrä ylittää tämän vuoden osaannottaja ennätyksen. Osallistujia tulee olemaan 27 kpl, koska Nudde on jostain kaivanut yhden tuomarin lisää. ....ja ken on radion ääressä maanantaina 23.pvä siinä puolenpäivän jälkeen, tulee Tampere radiosta juttu autohifistä ja Rotvallista... Toimittaja käy kiusimassa PK:ta, tällä erää kait ainoata täälläpäin "soivan auton" omistajaa, soittamalla nappulat kaakossa KATRI HELENAA !!!
02.03 2007 Rotvalli Ruisinkissa vierailevia tähteitä
Kanttarelleista oli saapunut arvovaltainen delekaatio paikanpäälle. RR sai lahjoituksena heiltä uuden McLaren Mercedeksen, vuokrattavaksi halukkaille kanttarelli-kask(o)ulla. Vuokraushinnaksi päätettiin 20€/vrk ilman polttoainetta. Saaduilla tuloilla mahdollisesti kustannetaan jotakin kivaa materiaalia Emma-kisa palkintoon. Kalleria osiossa kattava referointi Mersusta ja illankulusta....niin ja ähellyksessä...kunhan sivut sitten joskus ehtivät päivittymään.

Sääntöjen rajamailla poukkoiltiin pahemman kerran, kun Matti alkoi driftaamaan Mersulla. Tuosta "umpikorisesta" mallista ei oikein porukallakaan
saatu selville, oliko ohjaamon sisällä jokin grammari?
-Matti driftaa- 31.8Mt
02.02 2007 Rotvalli Ruisinki
Tehtiin sitten lopullinen päätös rotvallin järkkäämästä EMMA Finlandin osakilpailusta. Kisat tullaan taasen järjestämään kesä-heinäkuussa.
Ruisinkiin tuli Troipac firman edustaja paikalle esittelemään Audiotop -tuotteita. Linkki löytyy linkit listalta
05.12 2006 Rotvallin kalleria...
...on saanut osakseen päivitystä. "Pikkujoulu" kokouksessa syötiin porukalla ABC:n suklaajoulukalentereita kaksi kipaletta. Tiedoksi: luukun 17. sisältönä on sitten "tatti".
04.11 2006 Rotvallin kivijalkaväki...
...odottaa malttamattomasti RR-joulukalenterin avajaisia, koska seuraava kokous sattuu olemaan kuun eka päivä. Voisikohan joku kiltti ruisinkilainen tuoda mukanaan avaamattoman kalenterin, mielellään sellaisen missä on sisällä suklaata?
07.10 2006 Rotvalli ähellys päivitetty
Suvun ainoa heikkous on ääretön nopeus, kiäh, kiäh ! Talkkari näytti kykynsä ja sai ähellyksen valmiiksi "pika vauhtia".
01.09 2006 Rotvallia kaksi vuotta!!
Kaksivuotis synttäreitä vietettiin, missäs muuallakaan kuin, ABC:llä! Ähellystä ei uskalleta kirjoittaa, koska meno oli tosi "vauhdikasta". Kuviakaan ei tästä tapahtumasta ole tullut, jotenka niitä ei tietenkään päästä julkaisemaan. Huoh...
19.-20.8 2006 Rotvalli Emma finaalissa!
Rotvalli ruisinki valloittaa uusia alueita! Emma / Fasca finaalissa Jyväskylässä on rottis-kilpa kilpailijoille ja pyrokraattina Stefan Nordin. Täten saamme piakkoin lukea "ähellystä", miten "tampereen kiäli" taipuu pääkaupunkiseudun asukilta.
16.7 2006 Rotvalli kisa!
Kilpailut onnellisesti takana. Paikanpäälle uskalsi/pääsi 28 kilpailijaa tavoittelemaan jo legendaariseksi muodostuneista kiveksistä..ööö kivistä. :-) Aurinko Arska muisti lämmittää meitä kaikkia lempeällä valolla, koska -talkkari- ei muistanut mennä postista noutamaan sitä vesisadepostiennakkoa. Rotvalli ruisinki kiittää Emman organisaatiota ja kilpailijoita. Ensivuonna uudestaan ja uusien kujeiden kanssa.
11.7 2006 Rotvalli kisaa odotellessa!
Onko kukaan nähnyt Speedyä?...tai Östermalmia?... Speedyä tarvitaan tälläkin kertaa hutiloimaan ja terrorisoimaan kisapaikalle. Näköhavainnot voi
ilmoittaa arvon wepmustardille (sinapille).
Östermalmille voi kertoa suoraan tien mahdollisimman kauas vaikka Berniin.
Edellisen kerran tapahtumiin viitaten kisapaikalla on täysi katastroofi, jos sika/silmälasi/tukka kiinni Östermalm on mukana tapahtumassa. :-)
Kitoos!
Täällä Tampereellahan ei osata järjestää ollenkaan isoja kilpailuja. Rotvalli-kilpaan on ilmoittautunut vain 32 kilpailijaa, eli yksi enemmän
kuin kauden avajaisissa Pirkkahallissa ;-)
=kauden suurin osallistuja määrä.
27.-28.5.2006 - Pirkkahalli-100+motor show
Ruisinki lakana oli "kuivumassa" 100+ tapahtumassa Pirkkahallilla. Ei sen puoleen, että se olisi ollut märkä Roden ja Tapsun Kankaanpään keikan jäljiltä. Tulipahan ainakin Iridiumi sisään ajetuksi!

7.4.2006 - Ruisinki ABC:llä
Ruisinki veti paikalle hyvin porukkaa. mm. EMMA Finlandin puolesta paikalla oli normi tuomareitten lisäksi Toiminnanjohtaja Stefan "Nudde" Nordin ja ainakin Hot Rod & Rock Shown päätuomari Petri Sakala. Puskatietojen mukaan kisaamaan on tulossa pitkälti yli 25 autoa, joten nähtävää riittää! Alla vielä kuva kuinka Nudde saa Kimmolta munan pääsiäisen kunniaksi.

4.3.2006 - KISAINFOA
Rotvalli järjestää tänäkin kesänä kavereitten kanssa EMMAn osakilpailun Tampereella. Olemme suunnitelleet alustavasti päivämääräksi Sunnuntaita 16. Heinäkuuta. Päivämäärään saattaa tulla vielä muutoksia.
14.1.2006 - Puskatietoa
Rotvallin väen kesken on ollut puhetta, että voimme mahdollisesti kuunnella/tarkistella harrastajien autoja. Uskomme, että voimme auttaa soundin parantamisessa ainakin antamalla vinkkejä. Kisakynnyksen alentamiset kaffepalkalla ;) Pullakin kelpaa muttei pakkoa.
15.1.2006 - Linkkejä
Lisätty linkkejä talkkarin suositusten mukaan
13.1.2006 - Päivityksiä
Webmasteri lahjoi tukevilla ryypyillä naapuria ja sai aikaiseksi uusitun sivuston... On se helppoa kun on joku joka osaa vääntää sivustot hyviksi. Kiitos Timo :)
21.8.2005 - EMMA Finlandin osakilpailu
Rotvalli Ruisinki järjestää Teletarvike Järvisen kanssa EMMA Finlandin osakilpailun Tampereella. Paikkana on parkkipaikka Tampereen Rautian ja Kaukajärven Mc Donald'sin välissä. Paikalle on helppo tulla kun ajaa kehätietä ja nousee kaukajärvelle rampista. Kiintopisteenä on helppo pitää esim. Rautian ja Mc Donald'sin mainoksia. Karttasivulla ajo-ohje.
20.5.2005 - Webmaster lisääntyi
Yliarvostettu webmasteri ja hänen vaimonsa saivat pojan. Uusia hifistejä tiedossa ;) Päivitykset edelleen myöhässä...
Rotvalli Hot Rod & Rock Showssa
Hot Rod & Rock Shown yhteydessä järjestettiin myöskin EMMA Finlandin ensimmäinen kisa. Paikalla olikin sitten monia rotvallin tallaajia ja ihmettelyä herätti, että pari rotvallin perustuksessa olevaa henkilöä oli tuomaroimassa kisoissa... ;)
Rotvalli on kaikkialla ja kaikkien kanssa kaiken aikaa... :p
1.4.2005 - Päivitys ajoissa
IHMEIDEN AIKA EI OLE OHI! ROTVALLI PÄIVITETTY AJOISSA!
24.1.2005 - Vuosi vaihtui
Vuosi vaihtui ja laiskuus sen kun vaan säilyy... no nyt on päivitetty ja digikamerakin on itelle hommattu, joten uskon, että asiaan saadaan korjauksia. Ja niille, jotka juhan puolesta olette huolissanne, niin kerrotaan, että juhakin pääsi paikalle ;)
Suunnitelmissa on kaikkea messevää vuodelle 2005 ja katsotaan mitä saadaan toteutettua ja mitkä jäävät odottamaan omaa aikaansa.
18.11.2004 - Päivityksiä
Sivujen päivitys vihroin saatu aikaseks. Pahoittelen viivettä, uusi työ vähä rassaa. Mut kyllä se tästä. Kuvakalleriaan pamahti kuvat, ähellykset ajantasalla ja HUOMATKAA UUSI PAIKKA JOULUKUUN ALUSTA! Uusi kartta ja linkki! Jotta kaikenmaailman puukorvat yms. osaa paikalle.
18.10.2004 - Päivityksiä
Aloitussivulle tuli laskuri! Päivitelty sivustoja luettavammaksi. Lisätty kuvakalleriaan kuvia ja ärmennetty viime kuun pyrokraatille, jotta ähellys tippuisi postiin piakkoin. Roden videota saamme vielä odotella hetkisen, kun tuo videoeditointisofta on vielä hakusessa.
25.9.2004 - Päivityksiä
Rotvalliruisinki sai päivitettyä sivustonsa uuteen uskoon. Myöskin Googlella löytyy infoa.
3.9.2004 - Eka ruisinki
Ensimmäinen rotvallir ruisinki pidettiin pirkkalan ABC:llä. Paikalla oli muutamia autoja ja saavutettiin tavoite, eli ruisinki heräsi henkiin ja kannatusta tuntui olevan jatkoon. Päätettiin pykätä omat sivut ja sovittiin etusivulla löytyvistä säännöistä.
30.7.2004 - Rotvallin ensiaskeleet
Heräsi keskustelu uuden "back to basics"-ruisailun aikaansaamiseksi
